Uutiset

Uutiset

Poropojille hopeaa SM-turnauksesta

18.7.2021


Tämän vuoden projekti jäi huipennusta vaille vajaaksi, mutta urheilu on välillä tämmöistä. Pelikassit nujersi hyvällä pelillä Poropojat finaalissa lukemin 1-2 ja otti näin ollen seuransa ensimmäisen ballhockeyn Suomen mestaruuden! Poropojat onnittelee Pelikasseja mestaruudesta!


Nyt huilataan hetki ja sen jälkeen katseet suunnataan ensi vuoteen! Lupaamme, että tulemme entistä vahvempana takaisin!


Poropoikien Sami Juvani sekä Juuso Nieminen valittiin SM-turnauksen All Stars- kentälliseen. Hienoa ukkelit! 🔥

Comeback sekä uutta verta viimeisenä mukaan

25.6.2021


Hyvää Juhannusta!!


Poropojat vahvistuu kisojen kynnyksellä sekä pelaajiston että huoltoportaan osalta ja joukkue lähtee Somerolle kolmen kentällisen voimin. Valitettavia poisjääntejä on kesän aikana tullut, mutta luotto uusien pelaajien suhteen on kova.


Taneli Marjeta pukee vuoden tauon jälkeen Poropoikien paidan ylleen. Taneli on äärimmäisen tunnollinen puolustaja, jolta löytyy sekä pallollista taitoa että juoksuvoimaa. Äärimmäisen ulottuvana pelaajana Taneli on todella vaikeasti ohitettava.


Leevi Kinnunen on Mikkelin Jukureiden ensi vuoden komeetta, jolta löytyy maagiset kädet ja paljon juonikkuutta. Leevi kulkee aina pilke silmäkulmassa ja tuo joukkueeseen raikkaan tuulahduksen uutta osaamista.


Nikolas Pietsalo hyppää mukaan Rauman suunnalta ja tuo mukanaan juoksuvoimaa sekä maalintekotaitoa. Nikolas on joukkueen kuopus, joka tekee samalla debyytin lajin parissa. Innolla odotamme mihin nuori mies tosipeleissä pystyy.


Rasmus "Raipe" Pokka lähtee kisoihin tarjoamaan taustatukea Villehart Kuusamolle. Raipe on leireillyt joukkueen mukana ja pallo on tarttunut kokoajan paremmin ja paremmin. Isokokoinen maalivahti omaa loistavan potentiaalin.


Taustajoukkoihin saamme erittäin pidetyt lisäavut, kun Ville Juuso ja Elisa Orajärvi hyppäävät bussiin mukaan. Huolto pelaa ja nyt homma ei tosiaankaan jää muusta kun pelaajista kiinni. Ville Väänänen vahvistaa mentaalipuolta ja siirtyykin mentaalivalmentajaksi loukkaantumisen myötä. #poropojat #ylitornio #ballhockeysm2021 #somero #ballhockey #suomenmestaruuspuolustettavana


KATSO PELAAJAKUVAT TÄÄLTÄ!

Joukkue täydentyy!

24.6.2021


Poropoikien pitkäaikaiset runkopelaajat jatkavat hienoa uraansa ja lähtevät nuoruuden innolla puolustamaan Suomen mestaruutta Somerolle!

Paulus ”Pale” Kariniemi tämä terrierimäinen hyökkääjä tulee jälleen piinaamaan vastustajan puolustajia kulmissa ja mieshän on sinnikko, joten helppoa ei tule olemaan vastustajilla tänäkään vuonna.


Juho ”Kanki” Kangas tämä pohjoisen pikakiituri kipittää jälleen isossa roolissa Poropoikien hyökkäyksessä. Nopea ja taitava rightin puolen hyökkääjä on maailman laajuisestikin noteerattu pelaaja.


Sami ”Mulju” Juvani loistava kahden suunnan keskushyökkääjä, jolta ei liike lopu. Huikea joukkuepelaaja, jonka syötöt ihastuttavat. Suuttuessaan saattaa jopa laukoakin

Seuran perustajajäsen ja nöyrä taistelija Ville ”Matthew” Ahola on tilkitsemässä Poropoikien puolustusta myös tänä vuonna. Ville antaa joukkueelle aina 110% ja taistelee joka pallosta.


Valmennus pystyy entisellään, kun mestarivalmentajat Arto ”Silli” Siikavirta ja Jari ”Julli” Väänänen jatkavat joukkueen peräsimessä! Joukkueenjohtajana jatkaa vanha tuttu Veli ”Velmari” Kuusamo! #poropojat #ylitornio #ballhockeysm2021 #ballhockey #suomenmestaruus #puolustettavana


KATSO PELAAJAKUVAT TÄÄLTÄ

Ensimmäiset nimet julki SM-turnaukseen!

14.6.2021


Takalinjojen pallovarma ”liideri” Juuso Nieminen jatkaa Poropoikien puolustuksessa ja se mikä on varmaa on se, että hyökkääjät pääsevät jälleen nauttimaan Juuson oivallisista syötöistä ja avauksista!


Hyökkäykseen tuttuja naamoja, kun ”ikiporopoika” Johannes Pukema pukee jälleen numero 11 ylleen ja on valmis antamaan joukkueellensa kaiken!


Boom! Poropojat ilman Pietsaloa olisi kuin ballhockey ilman palloa! Sami ”Piisami” Pietsalo maailmanluokan laukauksella ja maalivainulla on valmis tekemään tuhojaan myös tänä vuonna Somerolla!


Puolustuksen uskollinen taistelija Petteri Uusimäki jatkaa myös Poropojissa. Petu antaa aina kaikkensa eikä jätä selittelylle mitään sijaa!


Poropoikien etelän vahvistus, käytännössä jo YT:n oma poika Jani Viitanen jatkaa myös puolustuksessa. ”Javi” on erittäin liikkuva oman päädyn tunnollinen puolustaja, jolta luonnistuu myös hyökkäys!


KATSO PELAAJAKUVAT TÄSTÄ!


#poropojat #ylitornio #ballhockeysm2021 #meänjoukkue #aavasaksa #somero2021

Puolustuksen viimeinen palanen sekä hyökkäykseen täysin uusia nimiä!

17.8.2020


Viime viikonloppuna hiottiin kuivioita kuntoon Ainiovaarassa ja koostumukset alkavat hahmottua. Enää alta kaksi viikkoa SM-turnaukseen ja näiden kiinnityksien myötä Poropoikien joukkue alkaa näyttämään valmiilta. Huhut kertovat myös sen, että manageri Pukema olisi lausunut viikonlopun jäljiltä sanat: "näillä mennään".


Puolustuksen viimeinen palanen takalinjojen pallovarma johtaja #8 Juuso Nieminen kiskaisee Poropoikien pelipaidan ylleen ja on valmiina taisteluun Suomen mestaruudesta. Viime vuoden MM-kisoissa nähtiin Juuson avauspeliä kerrakseen, kun välierässä Tsekkejä vastaan spin-o-rama läpisyöttö löysi tiensä Toni Lampon lapaan ja mieshän ei läpiajosta erehtynyt.


Tilanteen voit muuten katsoa alla olevasta linkistä ja kohdasta 1:11min: https://huste.joj.sk/hokejbal/ms/video/udalost/14457-cze-fin-slovensky-komentator/highlight


Kummiyritykset: Lomakeskus Karemajat & Pitopalvelu Monta Sorttia & Vakuutuspalvelu Väkä Oy


Hyökkäykseen sadaan myös uutta virtaa kahden uuden pelaajan verran.


Tornion oma poika #16 Joonas Koivisto liittyy uutena miehenä Poropoikiin. Joonas kävi Ylitorniolla reenailemassa meidän kanssamme ja vakuutti otteillaan valmennuksen. Joonas on myöskin erittäin hyvä pallollinen hyökkääjä, jolta löytyy pelisilmää sekä taistelutahtoa. Kaiken kaikkiaan on mahtava huomata, että laji kiinnostaa uusia pelaajia entistä enemmän ja tälläisille miehille on aina tilaa joukkueessa.


Kummiyritykset: Intersport Kemi & K-market Lohipato & TT-Teamex Oy


Toinen uusi debytantti onkin erittäin mielenkiintoinen pelaaja jo monestakin syystä ylitorniolaisille seuraajille ja miksipä ei muillekin. Nimittäin Poropojat on signannut Joulupukin kaupungista urheilun monilahjakuuden (on kokemusta Veikkausliigasta, Mestiksestä, Liigasta jne.) #33 Vesa-Matti Inkeröisen. "Vesse" on pallovarma pelaaja ja tuo meille oveluutta ja pelisilmää hyökkäyspeliin. Erittäin mielenkiintoinen kaveri kyseessä ja mukava nähdä miten Vessen peli kehittyy turnauksen edetessä, valmentaja Siikavirta kommentoi uutta sopimuspelaajaa.


Kummiyritykset: Red and White Ink Tornio & Länsi-Rajan RakennusSaneeraus Oy & Apukäet Oy


Poropoikien joukkueenjohtajana jatkaa tuttu mies, kun Veli Kuusamo nähdään jälleen tekemässä pyyteetöntä työtä tämän hienon seuran ja pelaajien hyväksi.


Kummiyritykset: Hotel Kievari & Riekkola Infra Oy


Joukkueen huoltajana nähdään myöskin tuttu mies, kun Mikael Kuusela hyppää remmiin mukaan nyt hieman eri roolissa kuin aikaisemmin. Mies on ollut niin kiireinen kapteeni Väänäsen vaatimuksiin (oikean partavahan löytämiseen), että tällä kertaa ei miehestä ennätetty edes kuvaa ottamaan.


Kummiyritykset: Geonex & BKWeld Oy


Valmennuksen kummiyritykset:

Arto Siikavirta Jaxal AB & Ylitornion Sähkö Oy

Jari Väänänen E.Lakkapään Konditoria Ky & LOG45 Kannala


#poropojat #ballhockeysm2020 #peräpohjolanporopojat #ylitornio #kohtismturnausta2020 #aavasaksa #ainiovaara #kohtamennään

Manageri Pukema riehuu pelaajamarkkinoilla; Uusi debytantti vahvistamaan puolustusta!
5.8.2020

Puolustukseen liittyy täysin uusi tuttavuus, kun Kempeleestä lähtöisin oleva, nykyään kajjaanilaiseksi itseään tituleerava Antti Liedes #77 liittyy joukkueen vahvuuteen.

Antti vieraili Ylitorniolla joukkueen leirin yhteydessä ja vakuutti otteillaan valmennusjohdon, joka halusi ehdottomasti tarjota miehelle mahdollisuutta ottaa ensikosketuksensa lajiin SM-turnauksessa.

Liedeksen vahvuudet tulivat nopeasti esiin myös uuden lajin parissa ja Poropojat saakin puolustukseen äärimmäisen urheilullisen ja pallovarman puolustajan, joka pystyy rauhoittamaan joukkueen tekemistä olemuksellaan.

TERVETULOA ANTTI POROPOIKIIN! 💪🏼🔥

Kummiyritykset:
Länsi-Rajan RakennusSaneeraus Oy & Ainolan metsästystila

Poropojat isännöi seurajoukkueiden World/Euro Cuppia, Arctic Circle Cup pelataan 25.-28.9.2021.

26.7.2020


Hommat etenee ja tämän vuoden SM-turnaus onkin vain alkusoittoa, nimittäin reilun vuoden päästä ME ISÄNNÖIMME kansainvälisen ballhockeyliiton ISBHF - International Street & Ball Hockey Federation ja Suomen Ballhockey - Ball Hockey Finland järjestämää (Arctic Circle Cup) seurajoukkueiden World/Euro Cuppia YLITORNIOLLA 25.-28.8.2021!! Mukaan mahtuu 12 huippu seurajoukkuetta ympäri maailman!!


Pitkä matka on kuljettu Poropoikien kanssa tähän pisteeseen ja paljon ollaan koettu ja nähty. On ollut pettymyksiä, raastavia tappioita, työtä ja tuskaa, mutta silti tähän ollaan tehty päämäärätietoisesti hommia.


Ajatus omista kisoista on ollut suuri haave ja olosuhteet yms. ovat hieman latistaneet meidän haaveen toteuttamista.
Se suuri haave, se ajatus on muhinut meidän pään sisällä jo vuodesta 2010 alkaen, kun ensimmäisen kerran päästiin tutustumaan tähän hienoon lajiin Bratislavassa seurajoukkueiden Euro Cupissa.


Tämä vuosi 2020 on ollut jo tähän asti melkoinen, koska ilman meidän toista suurta haavetta: pelialustan saamista rakkaaseen kotikuntaan, tämän tapahtuman hakeminen ei olisit ollut mahdollista. Tästä jos jostain tulee iso juttu koko seuramme historiaan! 😍


Lue kansainvälisen liiton juttu täältä! (Englanniksi)

Voiko päivä enää ihanammin alkaa?
24.7.2020


Joukkueen runko alkaa muodostumaan. Instagrammin puolella kyseltiin toissapäivänä, että pitäisikö tälle viikolle vielä julkaista uusia sopimuspelaajia... Noh 50 KYLLÄ- ääntä riittää tähän ja tässäpä näitä tulee.


Tämä mies on erittäin pidetty joukkuepelaaja. Joskus sama mies on saattanut hieman vihastuttaakin Ylitornion kotiyleisöä, mutta mikä parasta tänä kesänä tämä Raanujärven oma poika #7 Juho "Poika" Joona pukee jälleen Poropoikien paidan ylleen ja on valmiina taistoon. "Poika" pelaa illasta toiseen suurella sydämmellä ja antaa joukkueelle jokaisen energian rippeen mikä huippukuntoisen urheilijan kropasta löytyy. Nämä piirteet takaavat myös sen, että "Poika" on joukkueemme toinen varakapteenistamme.


Kummiyritykset: Nuohoustyö Kimmo Holster & Aavasaksan Taksiasema & Napapiirin Kuljetus Oy


Terrieri väylän toiselta puolen, mutta jokatapauksessa meidän oma poika #10 Paulus "Pale" Kariniemi jatkaa Poropojissa ja miksipä ei! Tämä kulmapelien kuningas, periksiantamaton taistelija on jälleen valmiina ihastuttamaan kulmapelillään ylitorniolaisyleisöä. "Palen" debyytti Poropoikiin tapahtui vuonna 2011 kotimaan streethockeyn puolella ja siitä asti Pale on kuulunut Poropoikien runkopelaajiin.


Kummiyritykset: Kelloliike Kuitunen ky & Angegroup Oy


Kuusamon oma poika #73 Anssi "Jönssi" Ronkainen nähdään myös Ylitorniolla pelattavassa SM-turnauksessa joukkueen vahvuudessa. Anssi debytoi Poropojissa vuoden 2018 SM-turnauksessa. Tämä rightin puolen hyökkääjä tuo meidän peliille lisää "tulivoimaa" ja monipuolisuutta. "Jönssillä" on hirmu veto, jota toivottavasti tullaan näkemään turnauksessa!


Kummiyritykset: Rauta & Kone Nippeli & Naasko.fi


#86 Jani "Javi" Viitanen jatkaa Poropojissa. Erittäin hyväliikkeinen puolustaja on vakuuttanut otteillaan Poropoikien valmennuksen ja managerin ja teimme kaikkemme, jotta "Javi" on joukkueessa mukana. "Javi" hoitaa oman pään tunnollisesti ja tukee hyökkäyksiä fiksusti. Kaiken tämän lisäksi kyseessä on erittäin huippu ja fiksu persoona. Itseoikeutetusti myös joukkueemme varakapteeni!


Kummiyritykset: Alkkulan Aluelämpö Oy & Evicare


Katso tämän hetkinen joukkueenkokoonpano täältä!


Jatkosoppareita koko Tornionlaakson täydeltä!
20.7.2020


Joukkueemme runko muodostuu kovaa vauhtia ja näiden herrojen myötä kokemus ei ainakaan kato tämän vuoden Poropojista.


Nuotiorannan oma poika #13 Sami Pietsalo jatkaa Poropojissa ja miksipä ei. Pietsalon veljeskatraasta nuorin on noussut Poropoikien ja Suomen maajoukkueen kantavaksi voimaksi viime vuosina. Sami on maailmanluokan snaipperi, joka on varustettu armottomalla laukauksella. Toivon mukaan näitä "kuteja" nähdään ainiovaarassa reilun kuukauden päästä myöskin!


Kummiyritykset: @Salon L & Juha Lauri Oy


#14 Petteri Uusimäki jatkaa Poropoikien takalinjoilla. Petteri tunnetaan loputtomasta liikkeestään ja armottomasti asenteestaan, jonka lisäksi mies onnistuu usein horjuttamaan vastustajia henkisellä sodankäynnillä. Petteri vihaa häviämistä ja joukkue tietää mitä saa, kun mies hyppää kentälle SM-kisoissa.


Kummiyritykset: Taroniemen huolto, Mikko Partanen & Tarvike-Palvelu Kari Alaviippola Oy


Tornion lahja ballhockeylle #18 Juho Kangas jatkaa myöskin tutkaparinsa tapaan Poropojissa. Juhon viime vuoden MM-kisat puhuvat puolestaan. Kankaan silmiä hivelevän kaunis pelityyli hurmaa katsojan kuin katsojan. Kädet ja jalat käyvät, maisema vaihtuu ja kaikki tämä on niin vaivatonta ja kivutonta. Huikea kiinnitys, jolta odotetaan samanlaista iloista pelityyliä myös SM-turnauksessa.


Kummiyritykset: K-supermarket Ylitornio & Kalottipalvelu Oy & Kone- ja Rakennuspalvelu Kangas


#46 Sami Juvani nähdäänkin kotikisoissa uudella numerolla, kun Sami on lahjonut managerin hankkimaan "maajoukkueesta tutun" pelinumeron nyt myös Poropoikien pelipaidan selkään. "Muljuhan" ei hirveästi esittelyitä kaipaa, sillä kaikki tietää Samin vahvuudet. Jalat käyvät ja uskomattomat syötöt löytävät pelikaverin lavan kerta toisensa jälkeen. Myös Juvanin "muljuamiset" ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja näitä pääset ihastelemaan myös SM-turnauksessa.


Kummiyritykset: Aavasaksan Lomakylä/Midnight Sun Cottages Aavasaksa & RavintolaVäylä


#92 Santtu Sirkkala Pellon lahja Suomalaiselle ballhockeylle vahvistaa Poropoikia myös tämän vuoden SM-turnauksessa. Santtu on tunnettu urheilijan luonteestaan ja mies tekeekin kaikkensa ollakseen kunnossa pelikentälle hypätessään. Santtu pystyy hyökkäyspäässä oveliin ratkaisuihin ja tekee armottoman määrän töitä joukkueen eteen.


Kummiyritykset: Meän Tornionlaakso & Ylitornion Apteekki


Maalivahti:

31 Villehart Kuusamo


Puolustujat:

5 Ville Väänänen "C"
14 Petteri Uusimäki
88 Ville Ahola


Hyökkääjät:

11 Johannes Pukema
13 Sami Pietsalo
18 Juho Kangas
46 Sami Juvani
61 Jouni Leppäniemi
92 Santtu Sirkkala

Seuralegendat jatkavat!

16.7.2020


Mitäpä kotikisat olisivat ilman Poropoikien seuralegendoja.


Meillä onkin ilo ja kunnia kertoa, että joukkueen kapteeni, joukkueen siulu ja urheilijan perikuva #5 Ville Väänänen kipparoi Poropoikien puolustuspäässä myös tänä vuonna!


Kummiyritykset: Koneurakointi Kannala Ky & Kotihaltia Oy


Seuran väsymätön puurtaja niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. On kunnia ilmoittaa, että 2018 SM-kisojen finaalissa hattutempun paukuttanut #11 Johannes Pukema nähdään kaukalossa myös tänä kesänä!


Kummiyritykset: YBT & Elspot Oy & PolarTable


Maalissa jatkaa itseoikeutetusti nuorehkosta iästä huolimatta, kokenut veräjävartija #31 Villehart "Halle" Kuusamo. Ylitornion oma poika on tehnyt debyytin Poropoikien tolppien väliin jo 16-vuotiaana ja tällä herrallahan on ikää vasta 27 vuotta. Tämähän tarkoittanee sitä, että "Hallehan" on vasta saavuttamassa maalivahdin parasta ikää tulevaisuudessa? (n. 5-7v päästä?) Kysymys kuuluukin kuinkakohan hyvä "Hallesta" vielä tulee?


Kummiyritykset: Street & Ball hockey store Finland & Vakuutuspalvelu Väkä Oy


Pellon lahja ballhockeylle #61 Jouni "Lepi" Leppäniemi jatkaa hyökkäyksessä. Ja me tiedetään, ettei tästä välttämättä tykätä naapuri kunnan Pellon suunnalla jos me hieman yritämä "omia" Lepiä ja kerroma, että Lepihän on jo melkein Ylitornion oma mies. Noh niin tai näin, Lepin taistelutahto ja joukkuepelaaminen on erittäin suuressa roolissa myös SM-turnauksessa ja kaikkihan tietää, että sielä nähdään hymyilevä ja periksiantamaton "Lepi" täydessä vauhdissa! C'moon ja terveiset Pelloon!


Kummiyritykset: Pihastore.fi & Optikkoliike Lapinkatse Oy


Ylitornion oma, puolustuksen isäntä ja seuramme perustajajäsen #88 Ville Ahola jatkaa uraansa ja eikä me edes päästettäisi sitä tässä vaiheessa loppumaankaan. Jalka liikkuu ja otteet vain paranevat iän saatossa, vähän niinkun hyvä viini. 


Kummiyritykset: Slatek Oy & Ambit Oy


Maalivahti:


31 Villehart Kuusamo


Puolustujat:


5 Ville Väänänen "C"

88 Ville Ahola


Hyökkääjät:


11 Johannes Pukema

61 Jouni Leppäniemi


Katso pelaajakortit täältä!

Ballhockey SM-turnaus siirtyy pelattavaksi 28.-29.8.2020

26.4.2020


Maamme hallitus on linjannut, että yli 500 hengen tapahtumat perutaan heinäkuun loppuun saakka.

Terveys on meille tärkeintä tässä valitsevassa tilanteessa ja Suomen Ballhockeyliitoto on päättänyt siirtää SM-turnauksen pelattavaksi 28.-29.8.2020. MYös Meän Tornionlaakso Cup siirretään pelattavaksi myöhemmin. Tulemme seuraamaan vallitsevaa tilannetta ja tiedotamme MTC:n päivämääristä myöhemmin.


Jatkamme seuramme kanssa SM-turnauksen järjestelyitä normaalisti. Pysytään kaikki terveinä ja nähdään Ainiovaarassa 28.-29.8. päivä!


SM-turnaukseen ilmoittautuminen jatkuu normaalisti ja vielä on 3 joukkueelle tilaa turnauksessa. Lisätietoa turnauksesta täältä.

Poropojat tuo SM-kisat Ylitorniolle

8.1.2020


Lupaamamme uutinen on nyt käsillä ja Poropojat on ottanut vastaan kunnian järjestää Ballhockeyn SM-kisat Ylitornion Ainiovaarassa 3-4.7.2020. Tulemme satsaamaan siihen, että järjestämme hienot kisat ja saamme luotua hallin ympäristöön kisajuhlan tuntua. Näemme tämän haasteena pienelle seurallemme, mutta haluamme osoittaa, että pystymme järjestämään Ylitorniolla unohtumattomia tapahtumia.


Laittakaahan kalenteriin päivät jo valmiiksi ylös, niin tiedätte missä näinä päivinä kannattaa viettää aikaa!


Pelit pelataan Ainiovaaran Jäähallissa ja pelialustana toimii uusi Multisport- muovilattia.


- Pelit pelataan jääkiekkokaukalossa (58m x 27m) ja 5vs5 -pelimuotona.
- Peliaika 2x15min ja jokaiselle joukkueelle luvataan vähintään 3 peliä turnauksessa.
- Lauantaina luvassa turnauksen gaalailta sekä yhteistä ajanvietettä.

SM-turnauksen viimeinen ilmoittautumispäivä 31.5.2020.

UUDISTUKSIA VUODELLE 2020:
SM-turnaukseen osallistuminen onnistuu myös ilman seurasi virallista rekisteröintiä!

ILMOITTAUDU MUKAAN NYT!

Hinnat:
- Suomen Ballhockeyliiton täysijäsenyys (200€) sekä SM-turnauksen osallistumismaksu (200€) yht. 400€
- Suomen Ballhockeyliiton kannatusjäsenyys (esim. ei rekisteröity yhteisö) sekä SM-turnauksen osallistumismaksu yht. 250€

Lisätietoa turnauksesta Suomen Ballhockeyliiton sivuilta!

Suomelle ballhockeyn MM-hopeaa

29.6.2019


Suomelle ballhockeyn MM-hopeaa. Poropojista olivat hopeajoukkueessa mukana: Maalivahti Villehart Kuusamo. Puolustajat: Ville Väänänen, Ville Ahola, Jani Viitanen, Taneli Marjeta, Juuso Nieminen. Hyökkääjät: Johannes Pukema, Sami Pietsalo, Paulus Kariniemi, Juho Kangas sekä Santtu Sirkkala. Maajoukkueen valmennus koostui Poropoikien valmentaja duo'osta Arto Siikavirta & Jari Väänänen. Lisäksi Veli Kuusamo toimi maajoukkueen joukkueenjohtajana. Onnittelut HOPEASTA jokaiselle!

Poropojat Meän Torniolaakson Cuppin voittoon!

25.5.2019


Poropojat Meän Tornionlaakso Cupin voittoon, finaalissa kaatui kestomenestyjä YMP lukemin 5-1. Poropojat kiittää joukkuieta, pelaajia, tuomareita, talkoolaisia sekä yleisöä!

Katso tulokset täältä!

Poropojat Suomen mestaruus jahtiin

29.6.2018


Peräpohjolan Poropojat suuntaa Tampereella 6-7.7 pelattaviin SM-kisoihin melko tutulla kokoonpanolla. Joukkue on lajin parissa jo melko kokenut, mutta mukaan on kuitenkin saatu myös muutama täysin uusi kasvo sekä muutama mieluinen paluumuuttaja. Joukkueen ainoa tavoite on Suomen mestaruuden hakeminen Ylitorniolle ja tällä kokoonpanolla siihen on myös täysi mahdollisuus. On aika julkaista kokoonpano kaikessa komeudessaan ja nostaa esiin mielenkiintoisia pelaajia.


Maalivahti:

#31 Villehart Kuusamo


Puolustajat:

#5 Ville Väänänen

#14 Petteri Uusimäki


#44 Taneli Marjeta


Puolustukseen uutena pelaajana liittyvä Pellon lahja on kaivattu rightin puolen puolustaja. Isokokoinen Marjeta ei häviä juoksuvoimassa ja syötöt lähtevät varmuudella hyökkääjien lapaan. Erittäin monikäyttöinen puolustaja, jolle todellakin oli tilausta Poropoikien puolustuksessa.


#86 Jani Viitanen

#87 Antti Vestola

#88 Ville Ahola


Hyökkääjät:


#7 Juho Joona


Terrierimäinen Joona tekee paluun Poropoikiin neljän vuoden tauon jälkeen. Nitran World Cupissa Joona pelasi puolustajan tontilla, mutta nyt miehen nopeutta ja taistelutahtoa halutaan hyödyntää hyökkäyksen puolella. Joona on loistava joukkuepelaaja, joka antaa jokaisessa vaihdossa kaikkensa.


#11 Johannes Pukema

#13 Sami Pietsalo

#16 Sami Juvani

#40 Juho Kangas

#61 Jouni Leppäniemi


#73 Anssi Ronkainen


Kuusamon isoreisi tekee SM-turnauksessa ensiesiintymisensä Poropoikien paidassa. Mies on muutenkin tässä lajissa ensikertalainen, mutta se ei menoa haittaa. Väkivahva laitahyökkääjä laittaa jalat liikkeelle ja ampuu pallon samasta vauhdista erittäin lujaa. Anssi on rightin puolen pelaaja, jolta voidaan odottaa turnauksessa onnistumisia maalien muodossa.


#76 Aki Pietsalo


Pelätty maalipyssy on mukana jälleen. Miehen meriittilistalta löytyy kaksi All-Star paikkaa World Cupista (2014 & 2016), joten ne puhukoon puolestaan. Aki on erittäin taitava hyökkääjä, jonka viimeistelytaito on omaa luokkaansa. Miehen tärkeyttä Poropoikien rosterissa ei voi edes liikaa hehkuttaa.



#77 Mikael Kuha

#83 Santtu Sirkkala


Taustahenkilöt:


Valmentaja Jari Väänänen

Valmentaja Arto Siikavirta

Joukkueenjohtaja Veli Kuusamo


Katso pelaajakuvat täältä

Arto Siikavirta siirtyy penkin taakse

21.5.2018


Vuonna 2008 Arto Siikavirta liittyi Poropoikiin, kun mies lahjoi seurajohdon ilmaisella mökkimajoituksella ja Kuopiosta alkanut menestyksekäs ura on nyt tullut päätökseensä. Arto ehti urallaan pukea maajoukkuepaidan ylleensä kolme kertaa ja mies edusti Poropoikia kahdesti Euro Cupissa sekä kerran World Cupissa.


Pardubicen MM-kisojen jälkihuuruissa Siikavirta ilmoitti pelaajauransa tulleen päätökseensä ja vähintäänkin yhtä huuruissa lahjottu seurajohto tarjosi välittömästi miehelle paikkaa valmennustehtävien muodossa. Siikavirta kantaa valmennusvastuun tulevissa SM-kisoissa yhdessä Jari Väänäsen kanssa, jonka jatkosopimusta oli pakko jatkaa, sillä mies on myynyt enemmän arpoja, kun koko muu joukkue yhteensä.


Arton sopimus on muotoa SM-kisoista kultaa tai potkut, joten mies pystyy rennoin mielin lähtemään Tampereelle. Sillin vahvuudet ovat pallopeleissä aina olleet hänen pelisilmänsä, jonka avulla mies lukee peliä erittäin hyvin ja pystyy tätä hyödyntämään myös valmennustehtävässään. Uskomme Arton kykyihin ja luotamme, että mies pystyy auttamaan joukkuetta kehittämään peliään ja tuomaan sitä kautta menestystä.


Tulemme informoimaan joukkueen kasaamisesta lähiaikoina lisää!

Joukkueen viimeiset nimet selvillä

20.4.2017


Kisoihin on aikaa hieman yli kuukausi ja Poropoikien MM-kisajoukkue on nyt kokonaisuudessaan selvillä. Joukkue sai aikaisemmin jobinpostia, kun viime vuosina joukkueen luottopelaajiin kuulunut Joonas Rautio joutuu jättämään kisamatkan välistä. Kiitämme Joonasta aikaisempien vuosien panoksesta ja toivottavasti mies nähdään vielä tulevaisuudessa joukkueen riveissä. Joonaksen poisjäänti tiesi sitä, että yhden hyökkääjän sijaan, täytettävänä oli kaksi hyökkääjän paikkaa.

Aki Pietsalo vahvistaa maajoukkuetta Pardubicessa!


Pitkien neuvottelujen jälkeen joukkue oli löytänyt etsimänsä ja sai suostetultua "vielä kerran"-pojat tyylillä Aki Pietsalon mukaan kisamatkalle. Aki on ollut joukkueen selkeä ykköshyökkääjä jo vuosien ajan ja siitä kertoo valinnat seurajoukkueiden World Cupin tähdistökentällisiin vuosina 2014 & 2016. MM-kisoissa Aki on nähty viimeksi vuonna 2011. Aki on aivan tämän lajin huippuja maalinteossa ja miehen vaarallisuus hyökkäyspäässä tuo joukkueellemme hurjan määrän lisää tulivoimaa. On selvää, että Akin mukaantulon myötä myös ylivoimaamme saamme yhden aseen lisää.


Toinen lisä hyökkäykseemme tarttui mukaan Rovaniemen suunnalta, kun viimeiset kaksi kautta Mestistä tahkonnut Jussi Pelto-Arvo päätti lähteä mukaan. Jussi on erittäin työteliäs kahden suunnan hyökkääjä, jota voidaan käyttää tilanteessa kuin tilanteessa. Miehelle esiintyminen MM-kisoissa on samalla ensikosketus lajiin, mutta tiedämme silti, että mukaan on saatu erittäin pätevä hyökkääjä. Jussi on omien sanojensa mukaan lähdössä innolla reissuun.


- Hyvillä mielin, hienoa että kysyttiin mukaan. Kuulemma rentoja & hyviä jätkiä porukassa niin mukava päästä mukaan remmiin. Oikeastaan muuta vielä tässä vaiheessa osaa sanoa kun muuta tietoa ei oikein ole kuin, että Tsekeissä pelataan MM-kisoissa, mies naurahtaa.


Omista vahvuuksista kysyttäessä Jussi on ainakin vielä nöyränä liikenteessä.

- Omat vahvuudet voivat olla nuoruuden intoilu ja varmaan sellainen rennon ilmapiirin ylläpitäminen. Kentällä tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa, muutaman sanan opin tsekkiä kauden aikana niin voin puhua tuomareiden kanssa.


Pienen tavoitteen mies kuitenkin heittää ilmoille ja siihen varmasti meistä jokainen yhtyy.

- Kisamatkasta odotan hienoa kokemusta ja hyviä pelejä. Lähdetään parantamaan viime MM-kisojen sijoitusta!


Sirkkala ja Viitanen uusina miehinä mukaan

31.3.2017


Hieman yli kaksi kuukautta on enää aikaa MM-kisoihin ja joukkue on saanut kiinnitettyä riveihinsä kaksi uutta pelaajaa. Molemmat pelaajat liittyvät mukaan niin sanottuina ensikertalaisina, mutta molempien miesten otteisiin on kova luotto.


Puolustusosasto vahvistuu nykyisin Helsingissä asuvalla Jani Viitasella, jolta löytyy paljon kokemusta jääkiekon puolelta. Viitanen on pelannut Streethockeyta Suomen kentillä, mutta Euroopan kentillä mies esiintyy nyt ensimmäisen kerran. Jani kuuluu myös Suomen Lacrosse maajoukkueen vakiokasvoihin. Mukaan saadaan kovakuntoinen puolustaja, jonka puolustusvarmuuteen ja liikkeeseen homma ei ainakaan tule kaatumaan. Janin mukaantulon myötä puolustuskalusto on nyt täynnä!


- Hyvältä kyllä tuntuu saada kutsu kisoihin, Viitanen toteaa.


Miehen omien sanojenkin mukaan joukkue saa sitä, mitä Viitaselta juuri odottaakin.

- Juoksuvoimaa, paljon työntekoa ja periksiantamattomuutta.


Pelin taso Suomen kentille verrattuna nousee MM-kisoihin mentäessä ja siihen Viitanen onkin jo valmiina.

- Lujaa varmaan mennään joka pelissä.


Hyökkäysosasto vahvistuu Pellon omalla pojalla Santtu Sirkkalalla, joka on muuttanut takaisin kotiseudulleen. Santtu on edelleen aktiivinen kiekkopuolella ja mies on fyysisesti rautaisessa kunnossa. Santtu on erittäin aktiivinen liikkuja ja miehen asenne on loistava. Aktiivisena laukojana toivomme Santun kirjauttavan itsensä maalintekijöiden listalle ja mies olikin tyytyväinen kutsun tultua.


- Olin tietenki tosi otettu valinnasta. Ollu 10 vuotta poissa ja saanu pitkästä aikaa pelata vanhojen pelikaverien kanssa ja halleissa missä paljon hyviä muistoja ja nyt sitte kauden kruununa pääsen edustamaan Lapin/Suomen maajoukkuetta niin tottakai olen innoissani.


Santtu on luottavainen kisamatkan suhteen ja raottaa hieman seuraajille minkälaista panosta itseltään odottaa.

- En uskalla kauheasti paljastaa tässä vaiheessa, mutta maaleja, ratkasuvoimaa, vauhtia, urheilullisuutta, sisua, länkkärit ja toki kommeutta, mutta tosiaan pidetään vielä tarkkailijoiden takia vähän matalampaa profiilia, Santtu heittää pilke silmäkulmassa.


Itse kisat ovat Santulle ensimmäiset lajin parissa, joten mies ei ole vielä täysin varma mitä kisoilta voi odottaa.

- Ensimmäinen turnaukseni, joten on toki vaikea lähteä ennakoimaan, mutta rosteri tuntuu olevan kiven kova ja kokemusta on jo useammalta vuodelta, joten tottakai lähdetään voittamaan joka peli ja yritän päästä jätkien oppiin mahollisimman nopeaa, että pyssyisin perässä sitte kun kisat starttaa. Varmasti hieno tapahtuma tulossa, can't wait!

Maajoukkueen kokoonpano lähes valmis

18.1.2017


Joukkueen kasaaminen kohti kesäkuussa pelattavia MM-kisoja alkaa olemaan hyvällä mallilla. Sekä pelaavaan kokoonpanoon että valmennukseen on löydetty viime vuoteen verrattuna eri kasvoja ja joukkue vaikuttaa kilpailukykyiseltä. Pelaajiston osalta etsitään joukkueeseen vielä yhtä puolustajaa sekä kahta hyökkääjää, joiden toivotaan löytyvän lähiaikoina. Puolustuksessa nähdään kaksi ”paluumuuttajaa”, kun Lauri Viitanen ja Juuso Nieminen liittyvät joukkueeseen. Nämä molemmat puolustajat ampuvat rightin puolelta, joten se tuo etenkin ylivoimapelaamiseen lisää vaihtoehtoja. Hyökkäyksestä on jäänyt sivuun muutama viime vuoden tärkeä palanen, joten heidän tilalleen olisi tarkoitus löytää kärkipään hyökkääjiä. Maalivahtiosastolla Zugissa kisojen parhaana maalivahtina palkittu Tommi Kuru tekee paluun ja muodostaa Villehart Kuusamon kanssa yhden kisojen parhaista kaksikoista. Valmennuksessa jatkaa Jari Väänänen, joka saa kaverikseen taktiikkanero Nikolai Sikorskin. Nikolain saaminen mukaan on ollut joukkueen haaveissa jo pitkään, joten sen suhteen ollaan erittäin iloisia.


- Joukkue kaipaa eniten tehoja ylivoimapelaamiseen ja uskomme, että Sikorski pystyy auttamaan joukkuetta laittamaan tätä puolta kuntoon. Nikolai tuo muutenkin joukkueen pelaamiseen uudenlaisia ratkaisuja, kertoo Jari Väänänen.


Itse kisoja odotetaan joukkueen sisällä jo innolla ja Väänänen toivookin, että järjestelyjen osalta päästään Zugin tasolle, jossa toiminta oli kaikin puolin hyvin ammattimaista.


Kisat pelataan siis kesäkuun alussa, joten hirveän kauan ei enää tarvitse odotella. Meidän tilanteessamme ei kuitenkaan odotella voi, sillä budjetin kasaaminen on kovassa vauhdissa ja uusia yhteistyökumppaneita pyritään löytämään kokoajan. Hienoa on ollut jälleen huomata, kuinka yrittäjät ovat mielellään lähteneet matkaamme tukemaan.


Pysykäähän kuulolla niin näette ketkä vielä liittyvät joukkueen pelaajistoon!



Team Finland almost ready for the WC


Team Finland starts to look pretty ready for the upcoming World Championships. For both amongst players and coaching staff we will see different faces and the team seems to be competitive. We are still looking for one defender and two forwards, before the whole team is ready and we are hoping to find these three shortly. In our defence we will have two “home-comers”, because Lauri Viitanen and Juuso Nieminen will join the team. These both are right-handed so it brings options especially to our power play. Few of our top forwards from last year will not play in Pardubice so we are still looking to find some forwards to our top lines. Tommi Kuru the best goaltender from Zug will re-join the team and with Villehart Kuusamo they will form one of the best tandems. Jari Väänänen will continue his work in our coaching staff and he will be joined by tactician mastermind Nikolai Sikorski. We have tried to get Nikolai onboard several times so we are very happy that this year this is possible.


- We need to get our power play more efficient and we believe that Sikorski can help us in this. Nikolai will bring new ideas to our playing system, Jari Väänänen says.

Team Finland is looking forward to this year’s WC and Väänänen are hoping for as professional arrangement as it was in Zug.


This year’s WC will be played in the beginning of June so we don’t have to wait long anymore. In our situation we can’t be waiting, because we are working hard to get our budget ready and are still looking for more cooperation partners. It has been great to see that entrepreneurs have taking this project really well and so many have already supported our trip to Pardubice.


Stay tuned, because hopefully very soon we will reveal the last three players!


Ikuinen muisto & katse kohti tulevaa

27.9.2016


Poropoikien matkasta Saksaan tuli kaikille mukana olijoille loistava kokemus ja muisto, joka varmasti kulkee mukana koko loppuelämän. Suuntasimme siis elokuun alussa Heilbronniin seurajoukkueiden World Cup turnaukseen, johon tänä vuonna osallistui hiukan normaalia vähemmän joukkueita, mutta mestaruudesta taisteli silti 7 joukkuetta, viidestä eri maasta. Lähdimme tietenkin matkaan menestys mielessä ja kotiin palasimme parhaana suomalaisena joukkueena ja kisojen toiseksi parhaana. Sveitsiläinen Oberwill Rebells päihitti meidät sekä alkulohkossa että finaalissa, mutta muista joukkueista ei ollut meitä pysäyttämään. Oberwill Rebells koostuu monien maiden maajoukkuepelaajista ja mukana on esimerkiksi kentällisen verran USA:n passin omaavia pelaajia.


Kaikin puolin reissumme Saksaan oli erittäin onnistunut ja täytyy olla erityisen tyytyväinen tavasta, jolla uudet pelaajamme Petteri Uusimäki, Juho Vilppola, Juho Kangas ja Jari Suunta vakuuttivat joukkueen ja osoittivat, että heidän panostaan nähdään erittäin mielellään myös tulevaisuudessa. Koko porukkamme valmennuksesta ja huollosta lähtien oli erittäin määrätietoinen ja jokainen antoi peleissä itsestään kaiken irti, joten mitään jossiteltavaa ei jäänyt. Kotimaan kamaralla saimme valmennukseen erittäin mieleisen avun, kun Nikolai Sikorski auttoi kehittämään joukkueen taktista osaamista ja siitä olikin suuri apu itse kisoissa. Tämä reissu ei ollut pelkästään mahtava kokemus vaan se toi samalla uuden haasteen ensi kesälle.


Poropoikien vakuuttavat otteet noteerattiin liiton puolesta ja näin kutsu parhaana suomalaisena joukkueena kävi ensi kesän MM-kisoihin, jotka pelataan Tsekin Pardubicessä 1-11.kesäkuuta. Tämä on suuri kunnia koko meidän pienelle seurallemme, mutta tietää samalla myös kovaa työmäärää, jotta riittävä budjetti saadaan kasattua reissun mahdollistamiseksi.


Peräpohjolan Poropojat haluaa osoittaa erittäin suuren kiitoksen kaikille tukijoillemme ja ihmisille, jotka mahdollistivat reissumme Saksaan! Toivomme tietenkin, että lähdette myös tulevaan projektiimme yhtä positiivisin mielin mukaan.

Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille ja pysytään kuulolla.


Poropoikien runkosarjan otteluohjelma näyttää tältä:


4.8.2016 klo 11.00 Poropojat vs. HC Kings


4.8.2016 klo 19.00 Poropojat vs. Heilbronn Hornets


5.8.2016 klo 16.00 Poropojat vs. Newfoundland Canada


5.8.2016 klo 20.30 Poropojat vs. Highlanders Prachatice


6.8.2016 klo 16.00 Poropojat vs. Pelikassit


6.8.2016 klo 19.00 Poropojat vs Oberwil Rebels


7.8.2016 JATKOPELIT



POROPOJAT ON THE ROAD

21.7.2016


Kisojen alkuun on aikaa enää parisen viikkoa ja Poropojat hioo kisakuntoaan viimeistä kertaa tulevana viikonloppuna. Tällä kertaa harjoituspaikkana ei kuitenkaan ole Ylitornio vaan joukkue matkustaa naapurikuntaamme Pelloon, jossa harjoitellaan sekä perjantaina että lauantaina. Lauantaina iltapäivällä kello 15 alkaen pelataan täysimittainen ottelu, jossa pelaajat on jaettu kahteen joukkueeseen ja mukaan on kutsuttu myös muita pelaajia täydentämään kokoonpanot.


Poropojat haluaa osoittaa suuren kiitoksen Ainiovaaran Jäähalliyhtiölle, joka on antanut meille loistavat mahdollisuudet harjoitteluun ja leireilyyn.


Tulevan viikonlopun kiitokset lähtevät Pellon Jäähallille, joka antaa hallin käyttöömme sekä Jopparille, jossa osa pelaajistamme myös majoittuu viikonlopun aikana. Nautimme samalla myös Jopparin kuuluisan lounaan harjoituksien välissä.

Joukkueeseen viime hetken muutoksia

14.7.2016


Poropoikia on valitettavasti koeteltu viime aikoina pelaajapuolella ja muutaman poisjäännin vuoksi on kokoonpanoon tehty muutoksia. Viime vuonna MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittu Tommi Kuru ei pääse joukkueen mukaan Heilbronniin ja näin miehen jouduttiin etsimään korvaaja. Aiemmin joukkueen tiedottajaksi nimetty Jari Suunta omaa vankan kokemuksen maalivahtina olemisesta ja näin mies oli luonteva valinta Tommin korvaajaksi. Jarille käsky kävi tietysti melko yllättäen, mutta mies on takuulla valmis hyppäämään tositoimiin kisoissa. Jari on aina luottanut hyvään sijoittumiseensa ja nopeisiin reflekseihin ja näillä aseilla mies lähtee pysäyttämään palloa myös ballhockeyn puolella.


Jari jättämän aukon taustajoukoissa täydentää Ville Pohjola. Villen päävastuualueena on huoltoon liittyvät tehtävät. "Loistavaa, että saimme joukkueeseen aktiivisen kaverin mukaan taustalle",  iloitsee joukkueenjohtaja Veli Kuusamo.


Sentteriosastolla Jarkko Kauvosaaren kisat päättyivät ennen kuin ne edes alkoivat ja mies joutuu jäämään sivuun selkävamman vuoksi. Meän Tornionlaakso cupissa oli kuitenkin hyvä tutkailla muiden joukkueiden pelaajia ja korvaaja löytyikin tämän turnauksen avulla. Joukkueen vahvuuteen liittyy torniolaislähtöinen Juho Kangas, joka jääkiekon puolella viihdyttää Kajaanin Hokin a-junioreiden kannattajia. Juho on rightin puolen hyökkääjä, joka omaa näppärät kädet ja hyvän liikkeen. Juholta odotetaan etenkin hyökkäyspäässä vahvaa panosta.


Nämä ovat toivon mukaan joukkueen viimeiset muutokset ja tämä on se rosteri, jolla Heilbronniin lähdetään!

Hyökkäyksessä yksi muutos, taustaryhmään täydennystä

21.6.2016


Joni Kauvosaari ei pääse kisoihin työkiireiden vuoksi osallistumaan ja näin ollen Poropojat joutuivat etsimään miehelle korvaajan. Kauaa ei kuitenkaan asiaa jouduttu miettimään vaan mukaan saatiin vanha tuttavuus, jonka tiedetään olevan kova tekijä tässä lajissa. Sirkkakosken oma poika Jouni Leppäniemi päätti vastata kutsuun myöntävästi ja joukkueenjohto voikin jälleen myhäillä tyytyväisenä.


Jouni on erittäin juoksuvoimainen hyökkääjä, joka tietää mitä tämä laji vaatii. Mies osoitti Ylitorniolla pelatussa turnauksessa, että taidot eivät ole kadonneet mihinkään ja pallollinen varmuus on jopa lisääntynyt. Jouni kuuluu myös siihen kategoriaan, joka taistelee viimeiseen asti ja mies onkin erittäin loistava joukkuepelaaja ja pidetty joukkuekaveri.


Taustajoukot ovat nyt myös valmiina ja miehitys on tänä vuonna nelihenkinen, kun Jari Suunta ja Juha-Pekka Ollila liittyvät mukaan. Jari ja J-P tulevat varmistamaan sen, että joukkue saa keskittyä pelaamiseen ja taustalla hommat toimivat. Jarin päävastuuna tulee olemaan joukkueen tiedottamiseen liittyvät asiat, joten hän on se mies, joka pitää teidät seuraajat ajantasalla reissumme aikana. J-P:n vastuualueisiin kuuluu huoltotehtävät sekä pelaajien kunnossapito, tarkoittaen erilaisia teippauksia ja lääkintätehtäviä (ei doping). Miesten mukaantulo auttaa joukkuetta huomattavasti ja takaa sen, että pelaajilla on täydet valmiudet keskittyä pelaamiseen.


Näiden miesten liittyminen tietää sitä, että koko joukkue on nyt lyötynä lukkoon ja tällä nipulla matkustetaan elokuun alussa Saksaan.


Puolustukseen uusi nimi - joukkue on valmis

14.6.2016


Poropoikien harjoituksissa ehdittiin silmäillä mahdollista vahvistusta puolustukseen ja sellainen löydettiinkin. Joukkue kaipasi puolustukseen lisää juoksuvoimaa ja kovuutta kaksinkamppailuihin, joten Petteri Uusimäen nostaminen kisakoneeseen oli loppujen lopuksi helppo päätös. Petterin mukaantulo sinetöi näin kisoihin suuntaavan rosterin ja nyt pystytään keskittymään pelillisten asioiden hiomiseen.


Petteri on pelaajana erittäin työteliäs ja omaa periksiantamattoman luonteen. Miestä vastaan on ikävä pelata, sillä Petteri on iholla kiinni kokoajan eikä anna milliäkään periksi kaksinkamppailuissa.


Haluamme vielä loppuun toivottaa Petterin tervetulleeksi Poropoikien riveihin!


Joukkue täydentyy kolmella nimellä

18.5.2016


Poropoikien kisakone alkaa pikkuhiljaa hakemaan lopullista muotoaan, sillä on aika esitellä kolme uutta nimeä. Tämä tietää sitä, että joukkueen hyökkäyskalusto on lyöty lukkoon ja puolustukseen etsitään enää yhtä pelaajaa. Olemme saaneet kasaan erittäin iskukykyisen joukkueen ja nämä kolme miestä tuovat sekä puolustukseen että hyökkäykseen paljon lisätehoja.


Antti Vestola, puolustaja


Antti oli mukana joukkueessa viimeksi vuonna 2013 ja nyt mies saatiin onneksi takaisin porukkaan. Antin mukana joukkueeseen saadaan paljon kokemusta ja pallollista varmuutta. Mies ei välttämättä ole kentän kovakuntoisin, mutta sen Antti korvaa jäätävällä asenteella ja suomalaisella sisulla. Hyökkäyssuuntaan Antti tuo mukanaan loistavan laukauksen, joka lähes poikkeuksetta suuntautuu maalia kohti.


Joni Kauvosaari, hyökkääjä


Härkämäistä Kauvoa on kaivattu aina siitä asti, kun mies vuonna 2011 viimeksi joukkueessa esiintyi. Erittäin rajuna vääntäjänä tunnettu Kauvo ei anna milliäkään periksi ja paikan tullen laukaus lähtee todella kovaa. Jonia voidaan monipuolisuutensa vuoksi käyttää lähes jokaisessa tilanteessa.


Mitäpä tuumaa Kauvo itse liittymisestä jälleen tuttuun paitaan?

- No helvetin hyvältähän se tuntuu vetää tuttu paita päälle, jos se vielä menee päälle.


Onko Kunto jo nyt kohillaan vai hiotaanko se timanttiseksi kesän aikana?

- Ainahan se kohillaan on ollu, mutta pikkasen fiilaamista niin sitte se on täyttä rautaa.


Ketä kovemmassa kunnossa ainakin olet?

- No ainaki Siika (Arto Siikavirta) näkee pelkkiä perävaloja!


Mitä nykypäivän Kauvo tuo joukkueelle?

- Samaa mitä aina ennenki, voimaa kulmiin ja vääntöjä, jos sille päälle sattuu.


Juho Vilppola, hyökkääjä


Poropoikiin täysin uutena nimenä mukaan liittyvä Juho on Ivalon lahja Ylitorniolaiselle urheilulle. Vilppola on erittäin kovakuntoinen hyökkääjä, joka kuitenkin omaa vain pihapelien kokemuksen lajista. Seurajohto on erittäin luottavainen sen suhteen, että Juhosta saadaan Poropojille kovan luokan vahvistus. Miehen räjähtävästä nopeudesta ja kovasta asenteesta on takuulla hyötyä tässä lajissa. Leiriviikonloppujen aikana hiotaan Juhon pallotuntuma kuntoon ja mies on enemmän kuin valmis kisoihin.


Mitkä on fiilikset näin ensikertalaisena hypätä mukaan kisakoneeseen?

- Hyvät on fiilikset. Mielenkiinnolla ootan minkälaisesta lajista on kyse.


Kuinka paljon tiedät lajista ennakkoon?

- Sen verran, että muistuttaa jääkiekkoa vahvasti, erona se, että luistimien tilalla on lenkkarit ja kiekon korvaa pallo.


Minkälainen on miehen kunto näin hieman alle kolme kuukautta ennen kisoja?

- Kunto on hyvällä pohjalla näin kesän kynnyksellä, nousujohteista. Kuntopiikki on ajotettu kisaviikolle.


Mitä uskot, että tuot mukanasi joukkueen pelaamiseen?

- Nopeutta, energisyyttä ja periksiantamattomuutta.


Enää on siis yhdelle pakille joukkueessa tilaa ja toivon mukaan saamme julkaista pian tämän nimen. Pysykäähän kuulolla!

Vanhoja tuttuja mukaan Poropoikiin

27.4.2016


Runko julkaistiin jo aiemmin ja nyt on aika julkaista muutama pelaaja, jotka tekevät paluun vuoden tauon jälkeen. Joukkueeseen saadaan näiden kiinnitysten myötä rutkasti kokemusta sekä osaamista tämän lajin parissa.



Mikael Kuha, puolustaja


Kuha nähtiin joukkueen riveissä Nitran turnauksessa ja siellä mies voitti joukkueen sisäisen blokkitilaston ylivoimaisesti. Tekee kaikkensa joukkueen eteen ja raataa vaihdosta toiseen hurjalla asenteella. Tuo joukkueen pelaamiseen kaivattua aggressiivisuutta ja voitontahtoa.





Jarkko Kauvosaari, hyökkääjä


Erittäin luotettava kahdensuunnan sentteri, joka kaivaa aloitukset omalle joukkueelle liki joka kerta. Jarkko tuo joukkueeseen ison määrän taitoa ja rauhallisuutta. Nitran kisoissa Jarkko osoitti olevansa iso palanen toimivaa ylivoimapeliä ja niitä samoja apuja mieheltä odotetaan myös tulevissa kisoissa.






Aki Pietsalo, hyökkääjä


Nitran kovatasoisessa turnauksessa Aki valittiin turnauksen tähdistökentälliseen ja mies osoitti kuuluvansa lajin eliittiin. Akin loistava laukaus olisi haluttua tavaraa jokaisessa joukkueessa ja olemmekin erittäin iloisia, kun Aki päätti lähteä kisoihin mukaan. Yksi turnauksen vaarallisimmista hyökkääjistä on etenkin ylivoimalla maailman eliittiä!


Näiden miesten mukaantulo on joukkueelle loistava uutinen ja puolestaan vastustajien leirissä uutiset otetaan todennäköisesti vastaan pelonsekaisin tuntein. Lisää uutisia tulossa lähiaikoina, joten pysykää kuulolla!

Poropoikien kisareissut saavat jatkoa

11.4.2016


Vuodesta 2010 alkaneet kisareissut Eurooppaan saavat Poropoikien osalta jatkoa elokuussa, kun joukkue matkustaa Saksan Heilbronniin. Seurajoukkueiden World Cup pelataan 3-7. elokuuta ja mukana on näillä näkymin 12-16 joukkuetta. Joissakin maissa pelataan vielä pudotuspelejä, joten osallistuvat joukkueet selviävät vasta myöhemmin. Poropoikien kisamatkan suunnittelu on kuitenkin jo täydessä vauhdissa ja joukkue on kahta pelaajaa vaille valmis. Kisoihin tullaan lähtemään hieman laajemmalla materiaalilla, jotta juoksuvoimaa riittää loppuun asti. Poropoikien kokoonpano tulee koostumaan 2:sta maalivahdista, 6:sta puolustajasta sekä 12:sta hyökkääjästä.


Poropojat tulevat valmistautumaan kisoihin leiriviikonloppujen muodossa, joiden aikana pyritään hiomaan joukkue kovaan iskuun. Ensimmäinen yhteinen tapahtuma joukkueella on edessä 23.4, jolloin pelataan joukkueen järjestämä salibandyturnaus Ylitorniolla. Kesäkuun 18. päivä on tarkoitus järjestää Streethockey turnaus Ylitorniolla ja sen eteen tehtävät järjestelyt ovat vielä vaiheessa, mutta tulemme tiedottamaan siitä myöhemmin.


Seura julkaisee nyt osan pelaajista, jotka tulevat pukemaan Poropoikien paidan ylleen Saksassa. Muitakin nimiä on siis jo valmiina, mutta tulemme julkaisemaan ne erikseen. Lisäyksiä tullaan saamaan myös valmennusosastolle ja tiedotamme siitäkin myöhemmin. Pysykää siis kuulolla!


Maalivahdit:


Tommi Kuru

Villehart Kuusamo


Puolustajat:


Ville Väänänen

Ville Ahola

Tuomas Kursu


Hyökkääjät:


Johannes Pukema

Joonas Rautio

Paulus Kariniemi

Sami Juvani

Sami Pietsalo

Arto Eskola

Arto Siikavirta

Jari Pohjola


Valmentaja:


Jari Väänänen


Joukkueenjohtaja:


Veli Kuusamo